Hieno tuli, hyvä me! Anna, Laura ja Outi - näin luki vieraskirjassani avajaisten jälkeen.  Meillä oli hikinen neljän tunnin ripustusurakka.  Nuorison lisäksi apujoukkoina toimivat Jussi ja Kaizu.  Avajaiset viivästyivät lähes puoli tuntia, kun näyttelyluettelon päivittäminen kesti kauemmin kuin piti.  Onneksi ei ollut tungosta.  Kirjaston asiakkaat olivat yllättyneitä ja  tyytyväisiä, kun saivat avajaisten kunniaksi kylmää kuplavettä ja pieniä makupaloja sekä kirjanmerkit lainakirjojen väliin. 

Näyttely on nyt avoinna koko heinäkuun kirjaston aukioloaikoina eli ma - pe 11 - 20.  Purkupäivänä pe 30.7. kello 9 - 11 järjestän pienen askartelutuokion lapsille ja lapsenmielisille kirjaston luentosalissa - tervetuloa.
Lena, helpottuneena

tässä valokuvakertomus, miten kaikki onnistui: 


serkku-Liisa ja tyttärensä Salla olivat ensimmäiset vieraat  - he varasivat otsikkokuvan ruusunoksan


ripustusjoukkue vauhdissa


yllätysapu Outi antoi ripustukseen taiteellisen panoksensa


konkarijoukkue Laura ja Annamuru olivat kriittisiä ripustajia

 
maalauksia on esillä aulan sermien lisäksi vitriineissä - kissanpojat sekä Mietteliäs-kisu jäävät Nummelaan


Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Maritta Turunen poikkesi katsomaan ripustusta


lähistöllä asuva työtoveri Irja tuli tapaamaan taiteilijaa


ripustusvaiheessa yksi enkelitaulu lähti lahjapakettiin, avajaisissa kaksi enkeliä sai varattu-täpän


kirjastoystävä Lii pääsi avajaisten jälkeen vapaalle


kuohuviinit maistuivat mittavan urakan jälkeen


kotimökillä herkuttelimme ansaitusti valkosipulintuoksuisella pizzalla ja punaviinillä - sen jälkeen uni yllätti