helmililja

"Miten haluat, että töitäsi luonnehditaan lehtijutussa?" ystäväni Liisa Nummelan kirjastosta kysyi.  Häkellyin hetkeksi, sillä näyttelyyn on tulossa akvarellien lisäksi runsaasti kokeilujani grafiikan, marmoroinnin ja kollaasien saralta.  Päädyimme kuitenkin mainostamaan akvarelleja.

Ripustukseen on aikaa vain runsas viikko.  Vaikka olen hyvinkin tuottelias maalari, rupesin ynnäämään, onko minulla tarpeeksi töitä.  Kirjastossa käytössäni on pitkä käytäväseinällinen lasivitriinejä sekä aulatilassa sermejä.  Niihin mahtuu paljonpaljon kuvia.


fantasiakukkia

Niinpä tartuin heti mökille palattuani toimeen.  Lempiaiheitani ovat edelleen kukat.  Olen ottanut kevään aikana ahkerasti mallivalokuvia, mutta mielikuvituskin tuottaa spontaaneja maalauksia.  Pidän myös tunnelmakuvista, valon ja varjon leikeistä.
ahkera-Lena näyttelytunnelmissa

'
sisäkuva