kurssimme alkoi bambuharjoituksilla


uusi opettajamme Li Xinsheng näyttää, miten bambuja maalataan


tässä opettajan valmis taidonnäyte

Espoon työväenopiston Mäkkylän toimipisteessä alkoi syyskuun puolessa välissä uusi kiinalaisen kalligrafian ja tussimaalauksen kurssi.  Minä sekä taiteen perusopetuskumppanini Marianne ja Liisamaria ilmoittauduimme oitis mukaan.  Olen ollut tumpelo oppilas kulttuurikeskus Caisassa, sillä siellä on meneillään jatkoryhmä.  Uuden opettajan kehut bambuyritelmistäni olivat mannaa korville.  Saimme ensimmäisellä opetuskerralla perusteellisen kurssituksen kiinalaisessa tussimaalauksessa tarvittavista välineistä - kiinaksi ja suomeksi.  Opettaja on sympaattinen taiteilija, joka on asunut Suomessa neljä vuotta ja taitaa aikamoisen hyvin kielen.  Odotan innokkaana, miten kurssimme etenee.

Toisella kurssikerralla jatkoimme bambuteemaa.  Nyt harjoittelimme perusteellisesti runkojen, oksien ja lehtien maalaamista.
Lena, joka sai uskoa itseensä


fläppitaululla kerrotaan riisipaperilaaduista sekä kurssilla tarvittavista siveltimistä


minun runkoharjoitelmiani


minun lehtiharjoitelmiani