ensimmäinen maalauspäivä pe 29.1.2010

Osallistuin innokkaana tämän vuoden ensimmäiselle maalauskurssille Mika Törösen ateljeessa.  Meitä akvarellimaalareita oli paikalla kahdeksan, kaikki tietysti naisia.  Moni oli tuttu aikaisemmilta kursseilta.  Niin ja olihan meillä vielä turkulainen etäoppilaskin, joka oli joutunut koiranhoitajaksi.  Mika opasti häntä sähköpostin ja puhelimen avulla.  Näppärää tämä nykytekniikka.

Mikan kursseissa on parasta, kun hän itse maalaa.  Olen oppinut jotain sivellintekniikasta sekä kerrosmaalauksen idean.  Mika viimeistelee töitään pitkään ja hartaasi.  Siihen minun kärsivällisyyteni ei vielä riitä. Ensimmäisenä iltapäivänä jokainen rakensi työpyödälle hedelmäasetelman (jonka sai myös syödä) tai maalasi kuvamallien mukaan.  Minä tein molempia.  Yleensä kannattaa tehdä ainakin kahta työtä yhtä aikaa, sillä silloin maltaa antaa toisen kuivahtaa sillä aikaa kun työstää toista.


pilvet

toinen maalauspäivä la 30.1.2010

Lauantaina lähijunaliikenne oli aivan sekaisin (niin kuin valitettavan usein tänä talvena).  Minä hyppäsin Kauniaisissa U-junasta ja tulin bussilla 109 Kamppiin ja sieltä metrolla ja raitiovaunulla 7B Vallilaan.  Sain tuhrattua matkaan puolitoista tuntia.  No, kyllä minä ehdin maalaamaankin, sillä viikonlopun opetuskerrat ovat ylellisesti viisituntisia.  Mika hemmotteli meitä maalauksen lomassa tarjoamalla kahvia, tuoretta leipää ja läheisen herkkukaupan oliiveja.  Hedelmäkorissakin riitti sekä maalattavaa että maisteltavaa.  Tässä kakkospäivän maisemakuvia, jotka toteutin Mikan ohjeiden mukaan.  Tärkein neuvo oli, että lisää sävyjä.  Ja minähän lisäsin.


rantakalliot

kolmas maalauspäivä su 31.1.2010

Kahlasin sunnuntaipäivänä umpihangessa junalle, joka tänään tuli kymmenen minuuttia myöhässä ja kulki puoliteholla.  Olin kiitollinen, että kulki kuitenkin, toisin kuin eilen.  Kuulin myöhemmin uutisista, että liikennekatkos kesti tunnin.  Mika yllätti meidät kurssilaiset järjestämällä päivän avaukseksi töidemme katselmuksen.  Minä sain kiitosta värien käytöstä.  Mika on neuvonut, että värin ja veden kannattaa antaa kuivua rauhassa eikä sitä kannata ohjailla liikaa siveltimellä.  Minä olen sisäistänyt neuvon ja yllättynyt monta kertaa iloisesti - välillä tosin vähemmän iloisesti - lopputuloksesta.  Kolmannen päivän päätteeksi minulla oli monta puolivalmista työtä kotiin vietävinä.  Yritän jatkaa niitä tänään, sillä into on vielä päällä.
Lena, ahkera kurssilainen 

Tässä kolme tänään viimeisteltyä maalausta.  Ainakin toiset kolme ovat vielä työn alla.  Olenpas minä ollut taas kerran tuottoisa..